Opiskelu ja vauva-arki

Meiltä on pyydetty, että kertoisimme miten saimme yhdistettyä vauva-arjen ja opiskelun? Viimeistelimme opinnot vanhempainvapaidemme aikana ja valmistuimme joulukuussa 2019. Kokosimme teille meidän parhaat vinkit tehokkaaseen opiskeluun. Samalla kerromme tarinamme opintotaipaleeltamme.

Marikan tarina

Olen aina tykännyt opiskelusta ja uuden oppimisesta. Siksi olenkin aina innolla tutkinut eri vaihtoehtoja oman osaamisen täydentämiseen. Valmistuin restonomiksi vuonna 2006 ja jatko-opinnot kummittelivat aina välillä mielessä. Työn ohessa opiskelin liiketalouden ja johtamisen opintoja myös valmistumisen jälkeen. Vuonna 2015 halusin kuitenkin jotain uutta elämään ja hain jälleen opiskelemaan. Siitä alkoikin jälleen työn ohessa useamman vuoden rupeama.

Välillä opinnot etenivät nopeammin ja välillä hitaammin. Suurin hidaste oli juurikin työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Lisäksi koin jonkinlaisia suorituspaineita siitä, että kaikkien koulutehtävien pitäisi olla täydellisiä. Tästä syystä näin myös opinnäytetyön jonkinlaisena peikkona taustalla ja lykkäsin aina sen tekemistä jonnekin tulevaisuuteen.

Opinnot venyivät sen verran, että jouduin hakemaan jatkoaikaa opinnäytetyön tekemiseen. Valmistuminen oli enää siitä kiinni. Olin vielä kotona 6 kk:n ikäisen tyttäremme kanssa. Mietin, että miksi ihmeessä en tehnyt opinnäytetyötä valmiiksi siinä vaiheessa kun olin ollut raskaana ja vaikean loppuraskauden vuoksi kotona. Lopulta tein itseni kanssa sovinnon ja päätin totutella ajatukseen, että täydellistä ei tarvitse tavoitella vaan riittävän hyvää. Sen jälkeen alkoi tapahtumaan.

Huhuilin Mothers In Business FB-ryhmässä sparraajaa ja vertaistukea opinnäytetyön tekemiseen. Silloin löysin Suvin! Uskomatonta, että olimme samassa tilanteessa samaan aikaan. Jaoimme paljon ideoita ja ajatuksia siitä kuinka pääsemme etenemään opiskelujen kanssa ja valmistumme määräajassa. Se kannatti ja valmistuimme samaan aikaan.

Suvin tarina

Aloitin insinööriopinnot syksyllä 2009 ja työskentelin lähes koko ajan opintojeni ohella. Toisen kesän kesätyöpaikka muuttui kolmen vuoden työrupeamaksi ja opinnot jäivät taka-alalle. Ajattelin, että teen niitä sitten viikonloppuna, lomalla, seuraavana syksynä.

Olen monesti jälkeenpäin mietinyt, että miksi opintoni venyivät niin paljon. Olen sivunnut aihetta aiemminkin. Merkittävä syy opintojen viivästymiseen oli oman ajankäytön suunnittelemattomuus ja täydellisyyden tavoittelu. Vaikka työskentelin lähes koko opiskeluajan, en pidä sitä syynä viivytykseen. Aikaa on aina niille asioille, jotka kokee itselleen tärkeäksi.

Opinnot jäivät välillä kuukauksiksi taka-alalle, vaikka niiden keskeneräisyys ahdisti koko ajan. Iltaisin töiden jälkeen ajattelin, että turhaa sitä nyt on tuntia tehdä, ei sitä tunnissa ehdi edes kunnolla aloittaa. Ajattelin myös, että olen ollut niin kauan työelämässä, että tuotoksieni pitää olla kympin arvoisia, viimeiseen asti viilattuja taideteoksia. Perfektionismi esti minua ryhtymästä toimeen.

Lykkäämiselle tuli stoppi keväällä 2019, jolloin minulle annettiin lisäaikaa enää vuoden loppuun asti. Samaan aikaan Marika huhuili Facebookissa sparraajaa omalle opinnäytetyölleen ja siitä meidän ystävyys lähti <3.

Aivan aluksi kirjasin kaikki keskeneräiset kurssina Exceliin ja niiden alle tehtävät mitä mikäkin edellyttää. Päätin myös, että edistän opintojani joka päivä vähintään 25 minuuttia lapsen ensimmäisen päiväunen aikana. Laskin tietoisesti rimaa ja tavoitteeni oli päästä kurssit läpi ja saada opinnäytetyö valmiiksi.

Tehtävät valmistuivat silmissä ja Excelistä oli mukava seurata asioiden edistymistä. Arvosanat vaihtelivat 3 ja 5 välillä ja opintopisteitä ropisi. Opinnäytetyöni esittelin joulukuussa 2019 ja sain siitä arvosanaksi nelosen. Muistan edelleen sen tunteen, kun kaikki oli valmista. Jälkeenpäin ajateltuna opinnot eivät vaatineet yli-inhimillisiä kykyjä, vaan toimiin ryhtymistä. Jokainen askel vei kohti tavoitetta.

Vinkit

Mieti kokonaisuus – suunnittele, pilko ja toteuta!
Kun hahmotat asiat ensin isosti, on niitä helpompi lähteä pilkkomaan osaksi arkea. Silloin asioista tulee konkreettisia ja toteuttamiskelpoisia. Pilkkomalla ison kokonaisuuden konkreettisiksi tehtäviksi, näet asioiden edistymisen ja saat siitä päivittäin mielihyvää. Tämä toimii niin lopputyön, suuren projektin, kuin kodin varastojenkin siivoamisessa.

Kalenteroi
Varaa kalenteristasi aika ja paikka edistettävälle asialle. Päivässä jo puoli tuntia riittää. Tehtävät tekee varmemmin, kun niille on varattu oma aikansa. Vaativat, tai hankalat tehtävät kannattaa ajoittaa aamulle, jolloin yleensä olemme virkeimmillämme. Tehtävien lykkääminen voi kuormittaa, koska tiedämme sen olevan vasta edessä. Muista kalenteroida myös vapaata!

Pomodoro
Rytmitä työsi 25 minuutin osiin ja pidä jaksojen välissä 5 minuutin tauko. Keskity 25 minuutin aikana vain yhteen asiaan ja sulje muut häiriötekijät ympäriltäsi. Pomodoro madaltaa kynnystä aloittaa tehtävät, koska 25 minuuttia on tuntuu lyhyeltä ajalta, mutta siinä saa uskomattoman paljon aikaan. Jokainen askel vie sinut lähemmäksi maalia.

Keskity olennaiseen
Keskity yhteen asiaan kerrallaan ja edistä asiaa tehokkaasti. Puhelimen ja muut keskeyttäjät kannattaa laittaa pois näköpiiristä. Perheenjäsenten kanssa kannattaa etukäteen sopia, milloin edistät opintojasi ja pyytää, että saat silloin rauhan.

Tekstin tehokas tuottaminen
Jos heti yrität kirjoittaa valmista tekstiä, tekstin tuottaminen on hyvin hidasta. Tehokasta tekstintuottamista voi harjoitella ja siihen löytyy paljon apua. Monesti kannattaa lähteä liikkeelle rungosta ja sen jälkeen kirjoittaa kuhunkin kappaleeseen raakateksti. Viimeisenä puhtaaksikirjoitus, johdanto ja tiivistelmä.

Pyydä apua
Tuntuuko jokin asia hankalalta? Apua kannattaa pyytää hyvissä ajoin ja keskeneräistäkin työtä voi näyttää muille. Keskustelu toisen kanssa voi jo helpottaa asioiden ratkeamista.

Hyvä riittää, ei tarvitse olla täydellinen
Yksityiskohtia ei tarvitse hio loputtomiin. Tekemiselle voi asettaa aikarajan, jolloin pieni aikapaine auttaa saattamaan työn tehokkaasti loppuun.

Työskentele omia vahvuuksiasi käyttämällä
Olemme kaikki erilaisia ja on yhtä monta tapaa päästä samaan lopputulokseen. Kannattaa miettiä mitkä ovat juuri omat vahvuudet asioiden aikaansaamiseen. Tunnistamalla omat vahvuudet, asioiden edistäminen on tehokkaampaa ja mukavampaa.

Juhli onnistumisiasi
Muista iloita saavutuksistasi myös matkalla. Onnistumisen hetkiä ja positiivisia palautteita kannattaa kirjata myös ylös. Niistä voi hakea lisäboostia huonompina päivinä.

Näin jälkeenpäin kun asiaa miettii, huomaa sen, että suurin este valmistumiselle oli omassa ajatusmalleissa. Aloittaminen oli vaikeaa, koska koko asia tuntui niin valtavalta vuorelta, että se on mahdotonta saavuttaa.

Suvi & Marika

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.