Tavoite – suunnittele, pilko ja toteuta!

Moni meistä on hyvin tavoitteellinen työelämässä, mutta oman elämän tavoitteet saattavat jäädä taka-alalle. Työ on vain osa elämäämme ja onkin hyvä miettiä tavoitteita myös vapaa-ajalle. Minkälaista elämää haluat viettää?

Tavoitteiden saavuttaminen voi joskus olla haastavaa. Monesti tavoitteen saavuttamiseen ja matkalla sitä kohden auttaa tavoitteen visioiminen. Miltä sinusta tuntuu, kun olet tavoitteessasi? Mikä asia on toisin? Mikä on muuttunut? Miksi haluat saavuttaa tavoitteen? Mitä tarkemmin halutun lopputuloksen pystyy itselleen visioimaan, sen helpompi on kulkea sitä kohden. Haastavina hetkinä visio lopputuloksesta antaa voimaa jatkaa.

Tavoitteita toteuttaessa vähemmän on enemmän. Samaan aikaan monen eri tavoitteen toteuttaminen voi olla hyvin kuormittavaa ja monesti myös syy siihen, miksi ne jäävät saavuttamatta. Tutkimusten mukaan rutiinin muodostumiseen menee 2-3 kuukautta, joten monen asian muuttaminen tai edistäminen yhtä aikaa voi olla hyvin kuluttavaa.

Suurikin tavoite muuttuu helpommaksi, kun sen jakaa pienempiin osiin. Välitavoitteiden avulla näkee myös konkreettisesti asian edistymisen. Kuljemme pienin askelin tavoitteitamme kohden. Päivässä jo vartti tai puoli tuntia riittää asian edistämiseen. Jonain päivänä voi tulla hieman takapakkia, mutta aina tulee seuraava päivä. Tavoite, visio ja välitavoitteet kannattaa kirjoittaa itselleen ylös esimerkiksi Trelloon. Välitavoitteet kannattaa sitoa realistiseen aikatauluun, jotta asiaan tulee entistä enemmän konkretiaa.

Matkasta kohti tavoitetta kannattaa tehdä itselleen mahdollisimman mieluinen. Voit miettiä mieleisiä palkintoja saavuttaessasi välitavoitteita. Palkinto voi olla jokin pieni juttu, mutta juuri sinulle merkityksellinen, tai vaikkapa rentouttava.

Meillä kaikilla on omat tavoitteemme. Omista tavoitteistaan kannattaa kertoa avoimesti muille. Mitä varmemmin itse kerromme omista tavoitteistamme ja niiden saavuttamisesta, sitä todennäköisemmin myös saavutamme ne. Kaikki lähtee siitä, että uskoo itseensä.

Jos jokin asia tuntuu haasteelliselta, kannattaa kysyä apua. Ihmiset auttavat mielellään. Monesti avun pyytäminen voi tuntua todella hankalalta. Silloin kannattaa miettiä, että mikä on pahinta mitä siitä voi seurata. Monesti pahinta on vain se, että joku kieltäytyy auttamasta.

Me kaikki sorrumme joskus vertaamaan omia tekemisiämme ja tavoitteitamme toisiin. Joskus saatamme tuntea kauteuttakin toisen onnistumisesta. Kateuden yllättäessä kannattaa yrittää miettiä, että miten minä voisin saavuttaa vastaavaa? Lähtökohtaisesti kaikki on kuitenkin mahdollista. Rakennamme itse itsellemme tarinoita ja totuuksia siitä, miksi jokin ei ole juuri meidän kohdallamme mahdollista.

Tavoitteet voivat tuntua arjessa joskus ahdistaviltakin. Niiden ansioista kuitenkin saamme elämäämme lisää niitä asioita, joista haaveilemme. Itselläni tämän hetkinen tavoite on panostaa perheen yhteiseen kiireettömään aikaan. Haluan olla läsnä itselleni ja perheelleni. Haluan myös panostaa omaan hyvinvointiini ja palautumiseen.

Minkälaisia tavoitteita sinulla on tällä hetkellä? Suunnitteletko tarkemmin miten saavutat tavoitteesi?

-Suvi

Kuvat ovat viime kesän Islannin matkalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.