Aloittamisen vaikeus?

Mietitkö usein asioita sit kun ja mut kun kautta? Lykkäätkö joskus pieniäkin asioita, jotka ovat ikäviä ja vaativat sitoutumista? Miksi valitsen aina mieluisimman tehtävän ensin?! Voisinko saada enemmän aikaan jos aloittaisin siitä epämieluisimmasta jutusta? Oletko kuullut 15 minuutin menetelmästä, joka auttaa sinut pääsemään alkuun?

Motivoidumme helpommin tekemään asioita, joissa varmasti onnistumme.

Tein jo tammikuussa päätöksen siivota vaatekaapit ja lahjoittaa hyväkuntoisia vaatteita eteenpäin. Olin ajatellut tehdä tämän monta kertaa aiemmin, mutta tilalle tuli aina jotain muuta. Ajatus tuli aina välillä mieleen ja vaivasi säännöllisesti. Tunnistat varmasti tämän takaraivossa soimaavan ajatuksen ja tunteen omasta saamattomuudesta samaan aikaan, kunnes mielen valtaa ajatus vaikka koko kodin siivoamisesta. Jokin muu tekeminen onkin todella mukavaa juuri siinä hetkessä.

Korvaava tekeminen on riippuvainen omasta aikomuksestasi. Jostain inhokki tehtävästä tuleekin yllättäen lemppari! Miten käy sille tehtävälle, joka alunperin oli to do – listalla? Se siirtyy tai jää tekemättä ja kasvattaa omaa tyytymättömyyden vyyhtiä. Asian kanssa ei vain pääse alkuun. Lopulta asian miettimiseen ja välttelyyn aikaa onkin mennyt moninkertaisesti enemmän kuin koko tehtävään. Ennen kaappien siivousta ja aikomusta aloittaa oli tehtynä paljon muuta, mutta en juuri sitä mitä piti. Huijasin itseäni sillä ajatuksella, että saanhan edes jotakin aikaan…ja sitten jatkuu itsensä sättiminen. Miksi en saa tuota tehtyä?

On hyvä pohtia todellisia syitä. Mistä johtuu jos siirrät tehtävää toistuvasti? Epäonnistumisen pelko? Liian suuri tavoite?

Kun olin kaksi viikkoa siirtänyt vielä vaatekaappien siivoamista, tein päätöksen, että nyt riittää ja siivoan kaapit vaikka sitten edeten hyllyn päivässä! Oikeasti, näin pieni asia ja pohdin tehtävää välitavoitteiden kautta? No, jos se toimii muissakin projekteissa niin luokitellaan nyt vaatekaappi- projekti alkaneeksi! Lopputulos oli se, että vaatekaappien siivous sujuikin nopeasti. Nopeammin kuin olin ajatellut. Miksi en tehnyt tätä aiemmin?! Oikeastaan syy ei ollut se, että koin itse vaatekaapin järjestelyn vaikeana. Lopulta huomasin, että vaatekaapin siivous tuo mukanaan lisää tehtäviä. Vaatteiden lajittelu. Mitkä menee suoraan roskiin? Mitkä lahjoitan eteenpäin? Myynkö osan? Ja se ajatus…mulla ei ole mitään vaatetta, vaikka edessä on melkoinen kasa. Olin löytänyt perimmäisen syyn asian lykkäämiselle ja se auttoi ymmärtämään miksi olin toiminut näin.

Satu Pihlajisto kertoo kirjassaan Aikaansaamisen taika paljon hyviä keinoja siitä kuinka jokainen voi saada aikaan enemmän, kuitenkaan vaatimatta itseltään mahdottomia. Kirja rohkaisee tunnistamaan itselleen tärkeät asiat ja panostamaan niihin täysillä. Kirjassa esitellään myös tehokas 15 minuutin menetelmä siitä, kuinka päästä alkuun tehokkaammin. Menetelmä ikäänkuin huijaa tekijänsä työn imuun. Aloittaen 15 minuutilla päätettynä ajankohtana, huomaatkin pian tekeväsi enemmän! Se on aivan totta. Aseta siis tavoitteeksi 15 minuuttia sen sijaan, että asetat tavoitteeksi heti kolme tuntia. Tässä on motivaation kannalta iso ero. Kun 15 minuuttia on mennyt, olet saavuttanut oman tavoitteen. Jos fiilis on hyvä, voit jatkaa.

Kun saat asioita aikaan, tyytyväisyys itseesi kasvaa. Muista kuitenkin olla armollinen itsellesi, älä aseta liian suuria tavotteita kerralla.

Sain toisenkin loistoidean pohtiessani aloittamisen vaikeutta! Päätin myös, että nyt alkaa kuukauden mittainen en osta itselleni mitään vaatetta – projekti ja sen jälkeen palkitsen itseni jollakin kivalla paidalla. Palkinto oli päätetty ja tästä tulisikin kivaa! Tämä aika päättyi viime viikon sunnuntaina. Lopputulos oli se, että en ostanut itselleni mitään vaatetta tuona aikana! ! Eikä kuukausi tuntunut ajanjaksona mitenkään erityisen vaikealta. Vaatekaappi on pysynyt paremmin järjestyksessä, koska siellä on enemmän tilaa. Tästä innostuneena pohdin lisää itseäni kuluttajana sekä tekemiäni valintoja. Älä osta mitään vaatetta itselleni – kuukauden aikana kiinnitin huomiota ekologisiin valintoihin. Pohdin mitä voisin meidän arjessa ja perheen kulutustottumuksissa tehdä vielä toisin?

Minkä asian tekemistä sinä lykkäsit viimeksi? Miten pääsit alkuun ja asettamaasi tavoitteeseen?

Iloa päivään <3

Marika

Milloin saa somettaa?

Meillä keskustellaan toistuvasti puhelimen käytöstä ja siitä, milloin sitä on soveliasta käyttää. Haluaisimme olla läsnä tilanteessa, mutta puhelin hakeutuu vaivihkaa käteen.  Osittain ongelma johtuu siitä, että puhelimella tulee hoidettua lähestulkoon kaikki asiat. Laskun maksu vaihtuu kuitenkin nopeasti kauppalistaan ja kohta olenkin jo vastaamassa kaverin viestiin. Pikaisesti vielä vähän Instagramia ja muutama sähköposti.

Poden jatkuvasti huonoa omatuntoa niin puhelimen, kuin tabletin käytöstä, vaikka suurimmaksi osaksi teenkin niillä hyödyllisiä asioita. Puhelimeni laskurin mukaan käytin sitä viime viikolla keskimäärin neljä tuntia päivässä ja kokonaisruutuaika oli 27 tuntia, 13 minuuttia. Pienenä puolustuksena todettakoon, että hoidan samalla puhelimella niin arki-, kuin työasiatkin. Tuntimäärä järkyttää minua silti.

Ennen lapsen syntymää päätimme, että hän ei tule käyttämään puhelinta, saati muuta älylaitetta ensimmäisinä vuosinaan. En tiedä missä kohtaa suunnitelmiimme tuli muutos. Taaperosta on kuoriutunut varsin taitava mobiililaitteiden käyttäjä. Pipsa Possukin löytyy jo täysin omatoimisesti ja sovellukset vaihtuvat seuraavaan kädenkäänteessä.

Rajan vetoa mobiililaitteiden sallitulle käytölle on hankala vetää, kun kaikki asiat tulee hoidettua niiden avulla. Laitteet ovat itselleni myös tärkeitä yhteydenpitovälineitä, kun suurin osa ystävistä ja perheestä asuu kauempana. Välillä on myös mukava selata Instagramia, tai Facebookia. Tuntuu kuitenkin, että tällaiselle on vaikea löytää illasta ”sallittua aikaa” ja sänkyynkään ei puhelinta haluaisi viedä.

Olen välillä poistanut Instagramin ja Facebookin kokonaan pois puhelimestani. Se on kuitenkin osoittanut hieman haastavaksi, kun tarvitsen niitä niin työssä, kuin järjestötoiminnassakin. Muutaman kerran olen myös ollut somepaastolla, joka ei ole ollut kovin toimiva ratkaisu.

Miten teillä käytetään mobiililaitteita? Onko teillä vanhempien kesken sääntöjä? Miten lapsenne saavat käyttää älylaitteita?

– Suvi

Ystävyydelle

Olin nähnyt Marikan nimen muutamia kertoja MiB- yhteyksissä ja Facebookin perusteella tiesin, että myös hän on kotoisin Oulusta. MiB eli  Mothers in Business on verkosto äideille, joille työn ja perheen yhdistäminen on luonnollinen osa arkea. Toimimme molemmat verkostossa vapaaehtoisina aktiiveina. Minulla oli vahva tunne, että tähän ihmiseen haluan tutustua. 

Melkoinen yhteensattuma on myös se, että Marikalle yhteinen tuttavamme oli aiemmin kertonut olevamme hyvinkin samanlaisia. Puheliaita, iloisia ja idearikkaita. Marika kyseli kesäkuussa Facebookin MiB vapaalla- ryhmässä sparraajaa omaan opinnäytetyöhönsä ja kutsui kanssaan lounaalle. Laitoin hänelle heti viestiä ja siitä tämä juttu lähti. 

Lounaalla huomasimme, että meidän jutut menevät todella hyvin yksiin. Olimme kummatkin todella väsyneitä huonosti nukuttujen öiden jälkeen, mutta jutellessa se kaikki unohtui. Lounaalla myös ajankulu katosi täysin, tuntui kuin olisimme aina tunteneet ja jutustelu olisi vain jatkunut pitkän ajan jälkeen. Löysimme monta meitä yhdistävää tekijää, joista tärkeimpänä kummankin positiivinen elämänasenne, sekä into tehdä ja kokea uusia asioita. Vaikka päällemme kertyisi joskus tummempia pilviä, niissä on aina kultainen reunus. 

Meillä molemmilla on kyky nähdä ratkaisuja siellä, missä moni näkee ongelmia.

Syksyn aikana näimme säännöllisesti ja itselle viikoittainen lounas toi mukavasti vaihtelua arkeen. Oli myös ihana päästä juttelemaan samassa elämäntilanteessa olevan ihmisen kanssa, joka jakaa samat arvot. Pikkuhiljaa ystävystyimme entistä paremmin ja koin itse, että olin vihdoin kotiutunut Etelä-Suomeen.  

Osallistuimme syksyllä bloggauskurssille, jonka jälkeen Marika laittoi viestiä, että aletaanko kirjoittaa ajanhallinnasta? Muutamaan minuutin mietittyäni vastasin, että ehdottomasti. Olemme kummatkin hyvin innoissamme blogista ja uskomme vakaasti, että se on jonkin suuremman kokonaisuuden alku. On ihanaa toteuttaa unelmia, jotka kokee sydämen asiaksi. Minulla oli ollut unelma blogin perustamisesta ja Marikalla kirjoittamisesta. Huomasimme, että yhdessä olemme enemmän!

Ihanaa ystävänpäivää <3

Suvi ja Marika

Suunta vain ylöspäin?

Oletko joskus pohtinut mikä meistä ihmisistä tekee niin erilaisia? Jotkut selviytyvät tilanteesta kuin tilanteesta, eikä näytä tuntuvan missään. Televisiossa on sarjoja, kuten Selviytyjät. Kilpailijat kamppailevat henkisten voimavarojensa kanssa päivästä toiseen ja tippuvat joko kisasta pois tai jatkavat jos selviytymiskeinot riittävät ja kantti kestää. Mikä meihin vetoaa tämänkaltaisissa sarjoissa? Yksi syy lienee arvaamattomuus.

Emme voi koskaan tietää, mitä toinen ihminen on käynyt elämässään läpi. Miten se vaikuttaa hänen suhtautumiseensa asioihin?

Mitä vain voi tapahtua kun ihminen väsyy ja hajoaa henkisesti pala palalta. Meistä paljastuu ääriolosuhteissa yllättäviä piirteitä. Mietimme ehkä miten itse toimisimme samanlaisessa tilanteessa jos kävisimme läpi samoja asioita? Itsekin lankean siihen, että kuvittelen toimivani jotenkin paremmin. Todellisessa tilanteessa voisikin käydä aivan päinvastoin. 

Oletko syntynyt onnellisten tähtien alla vai tuntuuko, että aina jotain menee pieleen? Onneksi selviytymiskeinoja voi harjoittaa.

Resilienssi kuvaa psyykkistä palautumiskykyä, joka auttaa meitä vastoinkäymisten hetkellä sekä muutostilanteissa. Kuinka suhtaudun kun jokin arkinen asia menee pieleen? Myöhästyn bussista. Voivottelenko koko ajan kun odottelen seuraavaa bussia vai hyödynnänkö ajan ja kävelen seuraavalle pysäkille vai soittaisinko vaikka läheiselle ja piristäisin hänen päiväänsä. Muista, että omat uskomukset vaikuttavat myös asioihin. Ajatteletko jo valmiiksi, että pessimisti ei pety?

Meidän kaikkien eletty elämä vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme asioihin. Olemme saaneet jo lapsuudessa mallin kuinka toimia vastoinkäymisiä kohdatessamme. Kasvatus, geneettiset tekijät ja ympärillämme olevat ihmiset vaikuttavat siihen miten koemme asioita. Toiset selviävät suuristakin vastoinkäymisistä ja toisille pienikin vastoinkäyminen voi olla liikaa.

Hyvä uutinen on se, että psyykkistä palautumiskykyä voi harjoittaa läpi elämän ja mitä vanhemmaksi tulemme, sitä paremmin osaamme suhtautua asioihin. Itseeni on iskostunut ajatus, että eteenpäin mennään vaikka pää kainalossa tai kuten mummo lumessa. Tiedostan, että tämä on opittu malli lapsuudesta saakka. Toisaalta tämä huvittaa, mutta toisaalta tämän ansiosta olen selvinnyt haastavistakin hetkistä elämässä. Minulla on ollut aina luottamus siihen, että asiat selviävät tai ne selvitetään. On myös muistettava, että ajoittain on hyvä oppia pyytämään apua.

Omaa resilienssiä voi tutkia pohtimalla niitä hetkiä joilloin oli vaikeaa. Mikä sai sinut selviytymään?
Vai toimitko haitallisesti itseäsi tai läheisiäsi kohtaan?

Joskus eteen tulee tilanteita, että on vain pakko selviytyä. Elämään kuuluu myös kriisejä. Ikäviä kokemuksia ei toivo kenellekään, mutta niiden kautta on mahdollista oppia tärkeitä asioita. Omia tarinoita on hyvä jakaa ja niistä voi olla apua myös muille, jotka ovat samassa tilanteessa. Selviytymistarinoista syntyy usein tunne siitä, että muutkin ovat selvinneet, niin selviän itsekin. Ne tuovat lohtua. Vaikeissa tilanteissa resilienssi vahvistuu. Toiveikkuus ja usko paremmasta antavat vahvuutta päästä eteenpäin elämässä.

Miten sinä toimit muutosten ja vastoinkäymisten hetkellä?

Valoa päivääsi <3

Marika

Kiinnitäthän huomiota palautumiseesi?

Kuinka paljon huomiota kiinnität palautumiseesi? Arki voi kuormittaa meitä huomaamatta ja asiat voivat kasautua vähitellen, aiheuttaen suurta ahdistusta. On tärkeä reagoida omaan tilanteeseen mahdollisimman nopeasti, tunnistaa oma stressaajatyyppi ja löytää itselle oikeat työkalut stressin purkamiseen.

Meistä jokainen stressaa joskus ja toisen kynnys voi olla matalampi kuin toisen. Omaa stressiä ei kannata verrata toisiin ihmisiin, vaan yrittää etsiä juuri itselle sopivat työkalut sen käsittelyyn ja palautumiseen. On tärkeä muistaa, että kaikilla ihmisellä on erilaiset elämäntilanteet ja esimerkiksi somessa annettu kuva ei välttämättä vastaa todellisuutta. Stressin sietokykyä voi onneksi myös kehittää. Pieni stressi voi joskus olla myös hyvästä. Stressi ei kuitenkaan saa olla kiinteä osa elämää, jolloin se alkaa kuormittaa. Stressi voi aiheuttaa hyvin monen näköisiä vaivoja, kuten ahdistusta, unettomuutta, sairastelua tai keskittymis- ja muistivaikeuksia. 

Omaan palautumiseen ja vapaa-aikaan kannattaa kiinnittää säännöllisesti huomiota. Onko kaikki arjessa olevat asiat aidosti tärkeitä? Voisiko joitain asioita tehdä toisin, tai jättää jopa kokonaan pois? Mitkä asiat sinulle oikeasti tärkeitä ja merkityksellisiä? Ennakointi ja aikataulutus auttavat ajanhallinnassa, mutta omiin toimintamalleihin ja suunnitelmiin ei kannata takertua liiaksi. Välillä suunnitelmat voivat muuttua itsestä riippumattomista tekijöistä ja omia suunnitelmia muuttaa. Asioiden priorisointi ja mittakaavan hahmottaminen auttavat myös stressin hallinnassa.

Sanna Leino auttaa uutuuskirjassaan Stressitohtori – enemmän itsetuntemusta, vähemmän stressiä kartoittamaan stressitekijöitä ja stressaamistaipumuksia. Kirja antaa uusia ratkaisuja ja toimintatapoja haitallisen stressin vähentämiseen. Leinon mukaan kolme tärkeintä asiaa, joilla voi vaikuttaa omaan elämäänsä ovat oman tempperamentin tunnistaminen, kokonaiskuormituksen ymmärtäminen sekä mielenhallinnan keinojen opettelu. Hän muistuttaa, että myös mukavat asiat voivat kuormittaa, jos niitä on liikaa. Sanna Leino on usean vuoden ajan kirjoittanut Stressitohtori-blogia.

Uutuuskirja on jo luettavissa Bookbeatissa ja 10.2. alkaen myös äänikirjana.

Itse kuormitun eniten isoista tehtäväkokonaisuuksista, jotka tuntuvat hankalilta, tai jostain syystä epämiellyttäviltä. Aiemmin siirsin tällaisten tehtävien tekemistä mahdollisimman pitkään, joka aiheutti ahdistuksen lisääntymistä ja viimehetken paniikkia. Tästä todella hyvänä esimerkkinä on oma opiskelu taipaleeni, josta kirjoitan teille myöhemmin. Nykyään paloittelen hyvissä ajoin ison tehtäväkokonaisuuden pienempiin osa-alueisiin ja pyydän apua, jos koen tarvetta sille. Tartun hankalimpiin ja ikävimpiin asioihin heti, jotta ne eivät turhaa kuormita ja vie energiaa. 

Koin avun pyytämisen ja kysymisen aiemmin hyvin haastavaksi, koska ajattelin, että minun pitäisi osata jokin asia. Jostain syystä takaraivooni oli iskostunut ajatus, että kaikki pitää itse hoitaa. Onneksi olen päässyt pikkuhiljaa tästä ajatusmallista eroon ja pyrin pyytämään muilta apua. Haluan toki auttaa myös muita.

Kaipaan päiviini hengähdyshetkiä ja rauhoitun mielelläni iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Lapsen saamisen myötä elämääni on tullut hyvin selkeä päivärytmi, joka auttaa palautumisessa. Yöunen merkitys on korostunut itselleni vauvavuoden jälkeen. Pyrin pitämään rytmin säännöllisenä ja nukkumaan noin kahdeksan tuntia yössä. Riittävä uni on avain jaksamiselle ja terveydelle.  

Kuinka paljon sinä kiinnität huomiota omaan palautumiseesi? Miten sinä hallitset stressiä?

Suvi