Kerrankin on aikaa kodin järjestämiselle

Tämä tilanne ahdistaa itselläni välillä todella paljon, kuten monella muillakin. Pyrin kuitenkin etsimään asioista positiivisia puolia. Pysymällä mahdollisimman paljon kotona, voimme auttaa eniten. Vapaa-aikaa on vapautunut uskomaton määrä, kun työ, kun työmatkat, kaupassakäynnit, harrastukset ja kaikki muu on jäähyllä.

Meillä on viime päivät järjestelty kotia. Kokosin teille muutaman mielestäni hyvän kirjan liittyen kodin järjestämiseen ja järjestyksen ylläpitoon. Meillä kaappien ja varastojen järjestäminen ja ylimääräisestä tavarasta luopuminen ovat olleet pitkään to do-listalla. Siihen on nyt hyvin aikaa. Itseäni kodin järjestäminen rauhoittaa ja onnistunut lopputulos antaa hyvän mielen.

Ilana Aallon instagram- tili kannattaa myös ottaa seurantaan. Sieltä löytyy myös videoita, miten hän on järjestellyt kotinsa toimivaksi.

Aloitimme viime viikonloppuna yläkerrasta ja olemme joka päivä käyneet jonkun huoneen, tai kaapin läpi. Ylimääräiset tavarat olemme vieneet varastoon odottamaan jatkotoimenpiteitä, jotta tavarat eivät jää pyörimään muuten järjestettyyn tilaan.

Luin monta vuotta sitten Marie Kondon Konmari, Siivouksen elämänmullistava taika- kirjan, jonka ohjeiden mukaan järjestin kotini ja kaappini. Kaappien järjestys saattaa välillä hieman heikentyä, mutta sen saa palautettua nopeasti takaisin alkuperäiseen järjestykseen, kun ”runko” on kunnossa. Tärkeintä järjestyksen ylläpitämisessä on se, että tavaraa, tai vaatteita ei ole liikaa. Pari vuotta sitten yhdistimme taloutemme ja tavaramäärä kasvoi valtavasti.

Tämä alkaa olla jo klassikko. Suosittelen ehdottomasti lukemaan, mikäli et ole vielä lukenut.

Olemme luopuneet jo paljosta, mutta edelleen tavaraa oli yksinkertaisesti liikaa. Nyt onneksi tarjoutui hyvä tilaisuus katsastaa kaapit ja varastot. Olemme myyneet ylimääräisiä tavaroita netissä, kirpputoreilla sekä antaneet eteenpäin. Osa odottaa isompien lasten omaa kotia. Pyrimme siihen, että emme heitä mitään käyttökelpoista roskiin, vaan mieluummin annamme sen eteenpäin. Nyt toki tavaroiden jatkokäsittely odottaa hyvää aikaa.

Tästä kirjasta löydät myös apua kodin järjestykseen ja sen ylläpitämiseen.

Meillä koko perhe osallistuu kodin siivoukseen ja siisteyden ylläpitoon. Taapero on mukana puuhissa siinä missä muutkin ja nauttii yhteisestä tekemisestä. Pyrimme pitämään lelujen määrän kohtuullisena, jotta lastenhuone on helppo pitää järjestyksessä. Lapsi oppii samalla myös arvostamaan tavaroitaan, kun niitä on vähemmän. Kaikille leluille on oma paikkansa ja taaperonkin on helppo laittaa tavarat paikoilleen leikin jälkeen, vanhempien avustuksella toki.  

Nautin kodin järjestelystä ja olo on paljon kevyempi, kun kaapit ovat siistit ja turhaa roinaa ei pyöri jaloissa. Viikkosiivouskin käy näppärämmin, kun tasot ovat tyhjät ja siivousta ei tarvitse aloittaa raivauksella.

Mitä te olette tehneet kotona? Oletteko lukeneet jonkun tekstissä mainituista kirjoista?

Suvi

Kiinnitäthän huomiota palautumiseesi?

Kuinka paljon huomiota kiinnität palautumiseesi? Arki voi kuormittaa meitä huomaamatta ja asiat voivat kasautua vähitellen, aiheuttaen suurta ahdistusta. On tärkeä reagoida omaan tilanteeseen mahdollisimman nopeasti, tunnistaa oma stressaajatyyppi ja löytää itselle oikeat työkalut stressin purkamiseen.

Meistä jokainen stressaa joskus ja toisen kynnys voi olla matalampi kuin toisen. Omaa stressiä ei kannata verrata toisiin ihmisiin, vaan yrittää etsiä juuri itselle sopivat työkalut sen käsittelyyn ja palautumiseen. On tärkeä muistaa, että kaikilla ihmisellä on erilaiset elämäntilanteet ja esimerkiksi somessa annettu kuva ei välttämättä vastaa todellisuutta. Stressin sietokykyä voi onneksi myös kehittää. Pieni stressi voi joskus olla myös hyvästä. Stressi ei kuitenkaan saa olla kiinteä osa elämää, jolloin se alkaa kuormittaa. Stressi voi aiheuttaa hyvin monen näköisiä vaivoja, kuten ahdistusta, unettomuutta, sairastelua tai keskittymis- ja muistivaikeuksia. 

Omaan palautumiseen ja vapaa-aikaan kannattaa kiinnittää säännöllisesti huomiota. Onko kaikki arjessa olevat asiat aidosti tärkeitä? Voisiko joitain asioita tehdä toisin, tai jättää jopa kokonaan pois? Mitkä asiat sinulle oikeasti tärkeitä ja merkityksellisiä? Ennakointi ja aikataulutus auttavat ajanhallinnassa, mutta omiin toimintamalleihin ja suunnitelmiin ei kannata takertua liiaksi. Välillä suunnitelmat voivat muuttua itsestä riippumattomista tekijöistä ja omia suunnitelmia muuttaa. Asioiden priorisointi ja mittakaavan hahmottaminen auttavat myös stressin hallinnassa.

Sanna Leino auttaa uutuuskirjassaan Stressitohtori – enemmän itsetuntemusta, vähemmän stressiä kartoittamaan stressitekijöitä ja stressaamistaipumuksia. Kirja antaa uusia ratkaisuja ja toimintatapoja haitallisen stressin vähentämiseen. Leinon mukaan kolme tärkeintä asiaa, joilla voi vaikuttaa omaan elämäänsä ovat oman tempperamentin tunnistaminen, kokonaiskuormituksen ymmärtäminen sekä mielenhallinnan keinojen opettelu. Hän muistuttaa, että myös mukavat asiat voivat kuormittaa, jos niitä on liikaa. Sanna Leino on usean vuoden ajan kirjoittanut Stressitohtori-blogia.

Uutuuskirja on jo luettavissa Bookbeatissa ja 10.2. alkaen myös äänikirjana.

Itse kuormitun eniten isoista tehtäväkokonaisuuksista, jotka tuntuvat hankalilta, tai jostain syystä epämiellyttäviltä. Aiemmin siirsin tällaisten tehtävien tekemistä mahdollisimman pitkään, joka aiheutti ahdistuksen lisääntymistä ja viimehetken paniikkia. Tästä todella hyvänä esimerkkinä on oma opiskelu taipaleeni, josta kirjoitan teille myöhemmin. Nykyään paloittelen hyvissä ajoin ison tehtäväkokonaisuuden pienempiin osa-alueisiin ja pyydän apua, jos koen tarvetta sille. Tartun hankalimpiin ja ikävimpiin asioihin heti, jotta ne eivät turhaa kuormita ja vie energiaa. 

Koin avun pyytämisen ja kysymisen aiemmin hyvin haastavaksi, koska ajattelin, että minun pitäisi osata jokin asia. Jostain syystä takaraivooni oli iskostunut ajatus, että kaikki pitää itse hoitaa. Onneksi olen päässyt pikkuhiljaa tästä ajatusmallista eroon ja pyrin pyytämään muilta apua. Haluan toki auttaa myös muita.

Kaipaan päiviini hengähdyshetkiä ja rauhoitun mielelläni iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Lapsen saamisen myötä elämääni on tullut hyvin selkeä päivärytmi, joka auttaa palautumisessa. Yöunen merkitys on korostunut itselleni vauvavuoden jälkeen. Pyrin pitämään rytmin säännöllisenä ja nukkumaan noin kahdeksan tuntia yössä. Riittävä uni on avain jaksamiselle ja terveydelle.  

Kuinka paljon sinä kiinnität huomiota omaan palautumiseesi? Miten sinä hallitset stressiä?

Suvi

Saa mitä haluat

Voit saada elämässäsi mitä haluat, kunhan vain päätät niin. Kaikki on mahdollista! Minusta ajatus on hyvin rauhoittava ja voimaannuttava. Tärkeintä on asettaa selkeä tavoite, tehdä asioita oman unelmansa eteen ja pyytää apua. Olin viikonlopun Ilkka Koppelomäen Saa mitä haluat- valmennuksessa. Ilkalta on viime vuonna ilmestynyt myös samanniminen kirja. Mikäli et ole vielä lukenut sitä, suosittelen lukemaan sen mahdollisimman pian. Kirja löytyy myös Bookbeatista.  

Pitää hymyillä niin, että hampaat näkyvät. Sain tutustua viikonlopun aikana myös ihanaan Olgaan.

Menin valmennukseen, koska minulla on ollut jo pidempään tyhjä olo. Mielessä pyörinyt ajatus, että mitä nyt? Minulla on viimeisten vuosien aikana ollut monia muutoksia elämässäni. Olen muuttanut Etelä- Suomeen, mennyt kihloihin, naimisiin, minulla on hyvä työ, perhe, koira ja ihan kaikkea mistä olen koskaan osannut edes haaveilla. Mieleen hiipi ajatus, mitä seuraavaksi?

Tajusin viikonlopun aikana, että tavoitteiden ei tarvitse aina olla suuria. Tavoitteet voivat vaihdella elämän aikana. Viikonlopun aikana minulle kirkastui, että tällä hetkellä minulle tärkeimpiä asioita on läsnäolo, yhteinen aika perheen ja ystävien kanssa sekä oma fyysinen ja henkinen terveys. Aioin panostaa näihin asioihin ja tarkastella myöhemmin, että olisiko jotain muuta mitä myös haluisin.

Valmennuksessa puhuttiin paljon myös onnellisuudesta, kiitollisuudesta ja armollisuudesta. Kaikkien ihmisten kannattaisi pysähtyä säännöllisesti miettimään, että elääkö sellaista elämää kuin haluaa? Hiertääkö joku asia? Voisiko sitä muuttaa? Puuttuuko elämästä asioita, joiden haluaisit olevan osa sitä? Minkälaisia unelmia sinulla on? Miten pääset niihin? Kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, miten puhut itsellesi. Sätitkö itseäsi joka välissä, vai oletko itsellesi armollinen ja kannustava? Kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, minkälaisia ihmisiä ympärilläsi on.

Suosittelen valmennusta aivan kaikille. Yksin valmennukseen meneminen oli minusta hyvä idea. Omasta elämästä oli paljon helpompi puhua täysin tuntemattomalle ihmiselle. Valmennuksessa oli aivan huikea tunnelma. Sain viikonlopusta paljon uusia näkökulmia, kavereita, asennetta ja sokerina pohjalla, uuden hammaslääkärin!

Kaikki on mahdollista! Sä pystyt siihen!

Suvi

Tee siitä rutiini

Uusi vuosi saa monet meistä tekemään lupauksia. Joku päättää aloittaa lenkkeilyn, toinen alkaa syömään terveellisemmin ja kolmas elämään taloudellisemmin. Monesti lupaukset ovat hyvin ehdottomia ja kestävät harvoilla tammikuun ensimmäisiä viikkoja pidempään. Mistä tämä johtuu ja mitä sille voisi tehdä?

Lupausten toteuttaminen vaatii omien rutiinien muuttamista sekä suunnitelmallisuutta. Huonot rutiinit ovat huomattavasti vaivattomampia toteuttaa kuin hyvät. Niistä saa monesti myös välittömän hyvänolon tunteen. Suklaapatukka tuo tyydytyksen heti, kun taas terveellisen ruokavalion tulokset näkyvät vasta viikkojen päästä.

Tee uudesta rutiinista helppo, houkutteleva ja tyydyttävä.

  1. Suunnittele uusi rutiinisi. Tee uuden tavan toteuttamisesta helpompaa. Mikäli olet päättänyt syödä terveellisemmin, omat ruokailut kannattaa suunnitella etukäteen. Kotiin on hyvä hankkia ruokavalion mukaista ruokaa ja poistaa turhat houkutukset. Mikäli olet päättänyt aloittaa ulkoilun, houkuttele ystäväsikin mukaan lenkkeilemään, tai pakkaa jo illalla salivaatteesi valmiiksi.
  2. Mieti miten saisit omasta tavoitteestasi houkuttelevan. Ajattele uutta rutiinia eri näkökulmista. Mietitkö, että minun täytyy mennä salille töiden jälkeen, vai mietitkö, että töiden jälkeen haluan parantaa omia voimatasojani? Kannattaa myös kiinnittää huomiota minkälaisten ihmisten ympäröimänä on. Onko meillä sama suunta ja tavoitteet siitä, minkälaista elämää haluamme elää ja mitä kohden mennä? Koko elämää ei tarvitse uudistaa, mutta seuralla on iso vaikutus.
  3. Mietimme tavoitteessamme monesti isoa kokonaisuutta ja lopputulosta, mutta emme kiinnitä huomiota pieniin edistymiseen, jotka tuottavat hyvää oloa heti. Jaa uusi rutiinisi palasiin ja mieti miten kokisit siitä heti mielihyvää sekä näkisit oman edistymisesi. Johonkin rutiiniin toimii to do- listan raksittaminen, toiseen kilometrien kerääminen, kolmanteen saavutettujen tavoitteiden kirjaaminen. 

Monesti koemme ajan olevan este jonkun asian tekemiseen. Silloin kannattaa pysähtyä ja miettiä olisiko jokin asia, minkä tekemisissä voisi luopua ja ottaa haluttu rutiini tilalle. Voisiko esimerkiksi lasten hoidon järjestellä niin, että viikossa vapautuisi muutama tunti omalle liikunnalle, tai muulle itselle tärkeälle tekemiselle? Viikkojen suunnitteleminen etukäteen auttaa kaikkien tehtävien, myös vapaa-ajalle kuuluvien järjestelyssä. Kalenteriin merkattu asia tulee useammin toteutettua, kuin ajatuksen tasolle jäävä.

Tunnistan itsessäni nopeiden voittojen tavoittelun ja moni aikomani asia onkin jäänyt alkuinnostuksen jälkeen vanhan tavan alle. Tämän vuoden olen julistanut oman hyvinvointini vuodeksi. Osana tätä on terveellinen ruokavalio ja säännöllinen liikunta. Henkisen hyvinvointini tärkein päätös on tehdä ikäviksi tai hankalaksi kokemani asiat heti, jotta ne eivät jää kuormittamaan mieltä.

James Clear neuvoo rutiinien muuttamisesta kirjassaan Atomic Habits- An Easy & Proven Way to Build Good Habits & Break Bad Habits. Tammikuun alussa kirja ilmestyy myös suomeksi nimellä, Pura rutiinit atomeiksi. Bookbeatista kirja löytyy jo englanniksi ja menee ehdottomasti kuuntelulistalleni.

Clear uskoo, että jokainen voi olla oman arkionnensa seppä. Miksi mekin emme uskoisi? Kaikki voivat vaikuttaa omiin tapoihin ja valintoihin, sekä muuttaa niitä pikkuhiljaa paremmiksi. Se vaatii pysähtymistä ja miettimistä, mitä omalta elämältään haluaa. Vaikka rutiinit saattavatkin aluksi kuulostaa ankeilta, ne myös vapauttavat aikaa turhalta säätämiseltä ja säästetty aika vapautuu itselle mieluisille asioille.  

Teitkö sinä uuden vuoden lupauksia? Miten ne ovat pitäneet? Mitkä ovat niksisi rutiinin syntymiseen?

Onneksi uuden rutiinin voi aloittaa vuoden jokaisena päivänä.
Mukavaa maanantaita!

Suvi