4 vinkkiä mielen hallintaan

Elämme juuri nyt outoa ja ihmeellistä aikaa. Korona aiheuttaa meissä kaikissa erilaisia ajatuksia ja pohdintoja. Uusi ja odottamaton tilanne voi aiheuttaa mm. huolestuneisuutta, pelkoa, ahdistusta. Nämä tunteet ovat aivan normaaleja. Aivomme haluavat suojella meitä parhaansa mukaan. Negatiiviset ajatukset kuitenkin pahentavat oloamme ja voivat aiheuttaa alakuloisen mielen. Mielenhallinalla on suuri merkitys siihen, miten suhtaudumme haasteisiin ja miten annamme niiden vaikuttaa itseemme ja elämäämme. 

Mentaalivalmentaja Tessa Ramm-Schmidt kertoo meille vinkkinsä mielen hallintaan.

Alla 4 vinkkiä mielen hallintaan vaikeissa tilanteissa:

  1. STOP ja rauhoitu 

Kun huomaat ajattelevasi negatiivisesti tai huolestuneesti sano itsellesi STOP! ja katkaise ajatus. Panikoiminen, pelko tai huolestuminen aiheuttavat meissä stressireaktion ja heikentävät vastustuskykyämme. Pelko myös jähmettää meidät. Antaessamme pelolle vallan meidän on vaikea nähdä mahdollisuuksia, olla luovia tai nähdä asioita toisessa valossa. Rauhoittuessamme voimme valjastaa mielemme miettimään mieluummin ratkaisuja ja näkemään mahdollisuuksia. 

Aivomme eivät ymmärrä sanaa ’EI’ tai muita kielteisiä sanoja. Jos ajattelet ’Älä panikoi’, aivosi ymmärtävät tästä lähinnä sanan ’panikoi’, eli ne tulkitsevat asian aivan päinvastoin kuin mitä oikeastaan ajattelet. Siksi on tärkeää kääntää kielteiset asiat myönteisiksi, eli ajattele ja sano itsellesi mieluummin ’rauhoitu’. Se on positiivinen, selkeä käsky, jonka aivosi ymmärtävät heti. 

Eli jos huomaat pyörittäväsi mielessäsi huolestuneita ajatuksia, sano itsellesi STOP! Ja anna käsky aivoillesi: rauhoitu! Pyydä myös apua muilta, jos tuntuu, että omat ajatukset pyörivät negatiivista ympyrää. Pyri kuitenkin tietoisesti kääntämään ajatukset positiiviseen suuntaan. Esimerkiksi voit nyt ajatella positiivisesti, että saat viettää enemmän yhteistä aikaa perheen kanssa, kun harrastuksia tai muita menoja ei ole yhtä paljon kuin normaalisti. 

2. Pysähdy ja tarkastele millä asioilla syötät mieltäsi 

Mieti miten paljon haluat tällä hetkellä seurata uutisia. Miten paljon uutiset vaikuttavat mielen hyvinvointiisi? Suurella todennäköisyydellä saat tarpeeksi ajankohtaista tietoa lähipiiriltä, eikä sinun itse ole välttämätöntä lukea kaikkia uutisia, ja seurata niitä koko ajan. Mieti myös miten paljon haluat altistaa itsesi muille asioille, jotka voivat vaikuttaa mieleesi negatiivisesti, kuten väkivaltaiset TV-sarjat, tietokonepelit ja dekkarit. Yritä valita asioita, jotka vaikuttavat mieleesi positiivisesti. 

3. Hengitä ja hiljennä mielesi

Rauhallinen, syvä hengitys rauhoittaa hermostoamme ja lähettää viestin aivoillemme ja kehollemme, että kaikki on hyvin. Syvähengitys myös vahvistaa vastustuskykyämme. 

Helppo hengitysharjoitus: syvällä sisäänhengityksellä anna vatsan pullistua ja laske neljään. Pysähdy ja pidätä hengitystä hetki. Hengitä ulos laskien neljään ja anna vatsan litistyä. Tyhjennä keuhkot. Pysähdy taas ja pidätä hengitystä hetki. Jatka minuutin ajan tietoista hengittämistä. Jo minuutissa viestit aivoillesi, että tilanne on hallinnassa, olosi on rauhallinen ja turvallinen.

4. Harjoita kiitollisuutta

Kiitollisuuden tunteminen tuo meille hyvää oloa ja iloa. Se myös rauhoittaa ajatuksiamme. 

Kirjoita paperille 15 asiaa, joista voit olla kiitollinen juuri nyt. Anna kiitollisuuden tunteen levitä sydämeesi, vatsaasi, koko kehoosi. Ajattele jokaista asiaa tietoisesti, ja tunne kiitollisuuden tunne kehossasi. Vahvistat näin sekä kehoasi että mieltäsi.

Jos ajatukset lähtevät päivän aikana harhailemaan huoliin tai muihin negatiiviisiin asioihin palaa kiitollisuus-listaasi ja ajattele tietoisesti kaikkia hyviä asioita elämässäsi. 

On tärkeää vahvistaa ja hoitaa itseään. Emme voi olla avuksi muille, jos itse panikoimme tai sairastumme. Vahvista siis itseäsi, jotta voit olla toisten tukena! Olemme aina vahvempia yhdessä, ja muista myös rohkeasti pyytää apua ja tukea muilta. 

Muista, että voit aina valita omat ajatuksesi! 

Jos mielen hyvinvointi kiinnostaa Sinua enemmän voit seurata minua ja ajatuksiani Instagramissa, Facebookissa ja osoitteessa www.mondaybliss.fi.

Tessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.